Lisääntykää ja täyttäkää maa lisääntymiskykyisillä jälkeläisillä!
Lajina ihmisen menestys perustuu lisääntymiskykyisen jälkikasvun onnistuneeseen maailmalle saattamiseen. Se taas edellyttää hedelmöittävän ja hedelmöittyvän yksilön kohtaamista oikeaan aikaan oikeassa tarkoituksessa. Jälkikasvun turvallisuuden takaamiseksi on myös edullista, että nämä yksilöt muodostavat riittävän suojaisan ja turvallisen kasvuympäristön.
Käyn seuraavassa aluksi läpi yksilön kehityskaarta yksinomaan tätä funktiota ajatellen ja lajityypillisestä näkökulmasta. Teen sen käyttämättä sanaa ”sukupuoli”. Tämän jälkeen pohdin sukupuoli-käsitettä suhteessa kirjoittamaani.
Sukusoluista suvunjatkamiseen
Ihmislajin lisääntymisvalmiuksiin liittyvä kromosomirakenne on sama kuin muillakin nisäkkäillä. Hedelmöittyvä rakenne perustuu homogameettiseen XX-sukupuolikromosomiin ja hedelmöittäjän heterogameettiseen XY-kromosomiin. Muilla eläinryhmillä on tästä poikkeavia sukupuolta määrittäviä kromosomijärjestelmä. Linnuilla hedelmöittyvällä yksilöllä on heterogameettinen ZW-sukupuolikromosomi ja hedelmöittäjällä monogameettinen ZZ-kromosomi. Hedelmöittyvät linnut voivat muuttua iän myötä hedelmöittäjää muistuttavaksi niin ulkoisesti kuin käytökseltäänkin. Hyönteisillä on monia erilaisia kromosomijärjestelmiä, ja niillä ja matelijoilla suvunjatkamisen roolit voivat määräytyä joskus kromosomeista riippumatta.
Ihmisalkiossa on aihio hedelmöittyväksi yksilöksi, jos mikään muu tekijä ei ohjaa kehitystä toisaalle. Ohjaavassa roolissa ovat keskeisinä geenit, esimerkiksi hedelmöittäjän suuntaan ohjaava SRY-geeni. Senkin täytyy olla aktiivinen ja sijaita oikeassa kohtaa kromosomistoa. Monet kehitystä ohjaavat geenit vaativat lisäksi reseptoreita niiden tuottamille proteiineille.
Prosessi johtaa lopulta sukurauhasten kehittymiseen. Niiden tuottamat hormonit ovat keskeisessä roolissa kehityksen seuraavien vaiheiden suunnassa. Hormonit tarvitsevat lisäksi niiden vaikutuksen välittävät reseptorit. Myös äidin hormonitasot vaikuttavat tähän kehitykseen sikiöaikana. Tapahtumat ovat monimutkaisia, ja niihin liittyy epigeneettisiä geenien aktivointeja ja sammuttamisia. On suoranainen ihme, että lopputuloksena päädytään niinkin usein jompaankumpaan kahdesta yleisimmästä.
Tämä prosessi luo kehon hedelmöittämiseen tai hedelmöittymiseen valmistautuvat piirteet, varhaisessa vaiheessa ennen kaikkea sukuelimet. Samat hormonit ohjaavat kehitystä myöhemmin kehonpiirteiden eriytyessä edelleen puberteetin yhteydessä.
Myös aivoissa tapahtuu eriytymistä valmistautumaan hedelmöittäjän ja hedelmöittyvän tehtävään. Tämä kehitys alkaa ilmeisesti sikiönkehityksen loppupuolella. Lopputuloksena tästä muodostuu aivokuvauksissa havaittuja rakenteellisia ja toiminnallisia eroja. Erot eivät ole kovin suuria, mutta niitä on havaittu erityisesti alueilla, jotka liittyvät identiteettiin ja odotettavissa olevaan rooliin lisääntymisessä. Tämä antaa pohjan peruskokemukselle omasta roolista lisääntymisessä.
Kehitys kohti lisääntymistapahtumaa jatkuu kohdusta maailmaan tulleella yksilöllä. Ulkoisten piirteiden kehittymisen lisäksi siihen liittyy käyttäytymiserot. Molemmat valmistautuvat tässä suhteessa partnerin hakuun, mikä tarkoittaa seksuaalista kiinnostusta lisääntymistapahtuman toiseen osapuoleen. Tässä suhteessa tietty ulkoinen olemus ja käytös ovat attraktiivisia ja etulyöntiasemaa edistäviä seikkoja. Hormonaalinen kehitys on kaikessa tässä keskeisessä roolissa.
Toinen ajuri tässä on oman jälkikasvun turvallisen kasvun varmistaminen. Siihen liittyy kiintymyssuhteen voimistuminen lisääntymiseen osallistuneiden ja myöhemmin vanhempien ja jälkikasvun välillä. Näissä vuorovaikutuksissa oksitosiini-hormonilla on merkittävä rooli. Oksitosiini ohjaa vanhempien hoivakäyttäytymistä varmistaen lapselle hyvän ympäristön aloittaa elämä, ja se vaikuttaa myös parisuhteen kiinteyteen. Lajihistoriallisista syistä kiintymyssuhde on erityisen voimakas synnyttäjän ja pienen lapsen välillä, ja oksitosiinin vaikutus siinä erityisen vahva.
Lajityypillistä käytöstä voidaan tarkastella sosiaalisena tapahtumana, jolloin siinä on joitakin kaikkialla ihmispopulaatiossa ilmeneviä piirteitä. Eri kulttuureissa on konstruoitu tämän lisäksi toimintaa ohjaavia ja rajoittavia sääntöjä. Kaikki tämä ohjaa sitä, miten hedelmöittäjä tai hedelmöittyvä hahmottaa oman identiteettinsä.
Kehityksen sivupolut
Suurella osalla ihmisyksilöitä kaikki nämä tekijät ovat samansuuntaisia, toisin sanoen he ovat yksiselitteisesti joko potentiaalisia hedelmöittäjiä tai hedelmöittyviä. Muilla kehitys on mennyt eri suuntaan, ja se voi tapahtua millä tahansa kuvatuista kehityksen tasoista. Kehityksessä vallitsee kuitenkin eräänlainen vimma kehittyä joko hedelmöittäjän tai hedelmöittyvän suuntaan. Niinpä esimerkiksi kehon ulkoinen ja sisäinen tila muodostua hedelmöittäjäksi tai hedelmöittyväksi hyvin erilaisten ja ristiriitaisten kehityspolkujen tuloksena. Esimerkiksi XY-kromosomit omaavan henkilön keho voi olla varsin hedelmöittyvää muistuttava, jos testosteronireseptorit eivät toimi.
Osalla erisuuntaiset kehityksen ajurit johtavat lopputulokseen, joka ei ole yksiselitteisesti hedelmöittäjä tai hedelmöittyvä. Varsinainen lisääntymiskyky ei salli kovin suuria poikkeamia kehityksen peruslinjoista.
Myös aivojen kehitys voi kulkea eri suuntaan niin, että muuten hedelmöittäjän kehoon kehittyneellä yksilöllä voikin olla hedelmöittyvän identiteetti. Tällöin aivot eivät ole anatomialtaan ja neurologialtaan identtiset kehollisesti hedelmöittyviksi kehittyneiden kanssa, mutta muistuttavat niitä enemmän kuin hedelmöittäjiksi kehittyneillä keskimäärin. Joillakin taas aivot eivät tuota selkeää hedelmöittäjän tai hedelmöittyvän identiteettiä.
Sex, gender, antigender ja elämän moninainen tarkoitus
Tämä kaikki edellä kuvattu muodostaa pohjan sille, mitä voidaan kutsua sukupuoleksi. Kuten tekstistä selviää, sukupuoli ilmenee suurella määrällä erilaisia tasoja, eikä sitä voi vailla teoreettista väkivaltaa sijoittaa vain yhteen näistä tasoista. Näin ollen sukupuoli on huomattavasti kompleksisempi asia kuin se, mitä voidaan arvioida jalkoväliin katsomalla. Samoin on ilmeistä, että väite ”on vain kaksi sukupuolta” on ongelmallinen, koska kaikkia ihmisiä ei voi sijoittaa kategorioihin mies ja nainen – se olisi yhtä viisasta kuin yrittää kuvata maailman kaikkia värejä käsitteillä musta ja valkoinen.
Viime vuosikymmenten keskustelussa on ollut näkyvissä tarve erottaa sukupuoli sukupuolikokemuksesta/-identiteetistä. Englannin kielessä on olemassa jako biologiseen sex- ja kokemukselliseen/sosiaaliseen gender-sukupuoleen. Termin gender lanseeraajina ovat olleet 1900-luvun lopulla feministit, jotka halusivat korostaa sukupuolen sosiaalisen ja kulttuurisen näkökulman konstruktiivista luonnetta. Siitä tuli myös keskeinen käsite nais- ja sittemmin sukupuolentutkimukselle, jossa sukupuolta lähestytään nimenomaan sosiaalisena ja kulttuurisena entiteettinä. Oma teesini tähän on, että mitään selkeää rajaa sosiaalisen ja biologisen sukupuolen välillä ei ole: Aivojen tuottama peruskokemus sukupuolesta on kyllä gender-käsitteen sisällä oleva, mutta kuitenkin taustaltaan neurologinen, ja biologinen prosessi on keskeinen sen muodostuessa.
Sosiaalisessa ja kulttuurisessa sukupuolessa on toki kulloisistakin olosuhteista nousevia konstruktiivisia elementtejä, mutta toisaalta niissä ilmenee myös lajityypillistä käytöstä, jota nämä kulloisetkin olosuhteet eivät selitä. Koska aivoissa on jo varhaisessa vaiheessa biologista taustaa olevia sukupuolikokemuksen elementtejä, sosiaalinen ympäristö ei rakenna ihmisen kokemusta ja identiteettiä suhteessa sukupuolen sosiaalisiin ja kulttuurisiin piirteisiin puhtaalta pöydältä. Aivojen plastisuuden vuoksi ympäristö muovaa kuitenkin tätä kuvaa varsin voimakkaasti. Tämä koskee erityisesti sukupuolen kulttuurista näkökulmaa – sukupuolet mielletään ja niihin identifioidutaan eri tavoin eri kulttuureissa.
Näin ollen gender-sukupuolta ei voi selittää tyhjentävästi minkään yksittäisen perinteisen tieteenalan viitekehyksessä. Tällaista ontologista reduktionismia tapaa erityisesti puhtaasti yhteiskuntatieteistä ponnistavassa sukupuolentutkimuksessa.
Vastaavanlaista yksisilmäisyyttä näkee sex-sukupuolen suhteen konservatiivisten biologien käsityksissä. Käsitys kahdesta sukupuolesta biologisena faktana ja koko sukupuolikäsitteen perustana elää mm. joidenkin geneetikkojen ja evoluutiopsykologien keskuudessa.
Tutkijan auktoriteetilla annetuilla lausumilla kahdesta biologisesta sukupuolesta perustellaan usein maallikkoväittämää, että sukupuoli selviää jalkoväliin vilkaisemalla. Erityisen ongelmallista se on silloin, kun jalkovälin tilalla pyritään perustelemaan koko ihmisen sukupuoli sosiaalisine, juridisine ja ihmisoikeudellisine ulottuvuuksineen. Tämä on ominaista konservatiivien kulttuurisodassa, joka alkoi 1990-luvulla feministisen gender-käsitteen vastustamisesta ja on laajentunut kattamaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vastustamiseksi
Vaikka ihmislajin menestyksen keskeinen ominaisuus on lisääntymistarve, sen ei tarvitse olla yksilötasolla sidoksissa omaan tai kumppanin sukupuoleen. Ja vaikka ihmislajissa lisääntymisellä on keskeinen rooli, ihmisyhteisössä ja -yksilöillä on paljon muitakin preferenssejä. Monelle elämän tarkoitus voi olla siis aivan muuta, ja se voi sijoittua sukupuoli-käsitteenkin eri tasoille vailla lisääntymistarkoitusta. Tällöin ihmisen sukupuolikokemus ja –identiteetti ovat usein sukupuolen keskeisimmät elementit. Erityisesti henkilö, jonka sukupuolikokemus ja kehollinen kehitys ovat toistensa kanssa ristiriidassa, tiedostaa myös sukupuolikokemuksen merkityksen käytännössä koko ajan, kun taas hän, jolle kaikki sukupuolen tasot ovat samansuuntaisia, ei usein tunnista sitä lainkaan
Comentários